Vuosittaisia perinnetapahtumia

Talvisodan päättymisen muistopäivä 13.3.

Tilaisuus alkaa 09:00 lipunnostolla Kulttuurikeskuksella ja jatkuu Espoon Vanhankirkon sankarihautojen muistamisella lippulinnan kera. Lopuksi seurakuntasalissa kirkkokahvit.

Kunniavartio sekä lippulinna paikoillaan seppeltenlaskun aikana

Veteraanipäivä 27.4.

Tilaisuus pidetään Tapiolan keskustassa. Erillinen seppeleenlaskijoiden joukko käy viemässä tervehdyksensä Veteraanipuistossa.

Kaatuneitten muistopäivä toukokuun 3. sunnuntai

Kaatuneitten muistopäivää vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina. Jumalanpalvelus alkaa kello 10.00, jonka jälkeen on seppeleiden lasku n. 11.30. sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden muistomerkille. Seppeleen laskun jälkeen on seurakuntasalissa kahvit.

Itsenäisyyspäivä 6.12

Perinteisiin kuuluu lipunnosto Tapiolan Kulttuurikeskuksen pihassa kello 09:00.Jumalanpalvelus Espoon vanhalla kirkolla alkaa klo 10:00, jonka jälkeen seppeleen lasku sankarivainajien muistomerkille. Itsenäisyyspäivän juhlia on yliopiston juhlasalissa sekä Espoon Barona-areenalla. Juhlien jälkeen siirrytään tuttavien ja sukulaisten pariin juhlimaan Suomen itsenäisyyttä. Valtakunnallinen sotilasparaati järjestetään eri kaupungeissa ja televisioidaan suorana. Linnan juhlat kerääkin sitten loput illaksi television ääreen jännittämään kutsun saaneita sekä juhlapukuja...

Jouluaatto 24.12

Tarulaiset ja Espoon-Kauniaisten Reserviupseerit ry järjestävät Espoon vanhalle kirkolle kunniavartion sankarivainajien muistomerkille puolen tunnin vuoroissa klo 13-17. Tämä on ja on ollut hieno tapa hiljentyä joulun aikaan. Myös Hietaniemen hautausmaalla on kunniavartiot, jossa tervapadat roihuavat pimeydessä.

Vuosivastaanotto

Tapiolan Reserviupseerit kiittävät toimintaa tukeneita henkilöitä ja tahoja sekä aktiivisia maanpuolustajia vuosivastaanotolla, joka on tyylikäs kutsuvierastapahtuma.

Vuosikokoukset

TaRu
Kevätvuosikokous pidetään sääntöjen mukaisesti viimeistään toukokuun 15. päivänä.
Syysvuosikokous pidetään sääntöjen mukaisesti ennen marraskuun 15. päivää.
Kokouskutsut Helsingin Reservin Sanomissa.
EsRes
Kevätvuosikokous pidetään sääntöjen mukaisesti viimeistään huhtikuun aikana.
Syysvuosikokous pidetään sääntöjen mukaisesti viimeistään marraskuun aikana.
Kokouskutsut Helsingin Reservin Sanomissa.